Teemu Nikki on elokuvantekijä sanan lukuisissa merkityksissä. Hän on ensisijaisesti käsikirjoittaja ja ohjaaja, mutta tilanteesta riippuen voi yhtä hyvin hoitaa niin leikkaamisen kuin myös tuottamisen, joista jälkimmäinen onkin elokuvatuotannon työläimpiä hommia.

Teemun käsikirjoituksiin päätyy ehkä keskimääräistä enemmän otteita hänen omista kokemuksistaan ja sattumuksistaan elämän varrella, ja jotkut lyhytelokuvat pohjautuvat niihin varsin suorasti. Merkittävimmät tapaukset ovat piirtyneet muistiin hyvin, mutta keveämmät sattumukset palaavat mieleen joskus pitkänkin ajan jälkeen tapahtumisestaan.

Toimiiko muisti virheettömästi, vai värittääkö tarinankertojan mieli muistikuvia alkuperäistä hauskemmiksi huomaamattaan? Ja tapahtuiko asia edes Teemulle itselleen, vai kuuliko hän tarinan joltain toiselta, ja kenties nyt muistaa sen tapahtuneen itselleen?

Entä muut elämän aikana sattuneet tilanteet, jotka voivat vaikuttaa minäkuvaan – muistaako niitäkään oikein, ja onko sillä väliä?

Muunmuassa näistä keskustellaan tämänkertaisessa jaksossa.

It’s Alive Films
Play God
#lovemilla
Teemun tuotantoa Vimeossa

‣ Linkkejä keskustelussa sivuttuihin asioihin:
Hobitti-leffat olivat kaameita ja nyt Peter Jackson kertoo, miksi (HS 20.11.2015)
Fahrenheit 451

Fonto Radion t-paidat ja hupparit

__
Tunnusmusiikki: The Seeker
Es.The Hypnomen – albumilta ‘Dreaming of a New Dawn‘ (Stupido Records Oy:n luvalla)

 

Comments have been closed.
Fonto Radio © 2015